Monipuolisen tekstiilitaiteilija Laila Karttusen tehtäväksi annettiin Kestikartanon tarjoilijoiden pukujen suunnittelu. Suunnittelun lähtökohtana käytettiin muinaispukuja. Tarjoilijat pitivät muinaispukujen pohjalta suunniteltuja asuja muutaman vuoden, mutta ne vaihtuivat lopulta kansallispukuihin. Karttusen suunnittelemat puvut olivat villaa ja ne huomattiin käytössä epäkäytännöllisiksi.

Laila Karttunen tunsi perusteellisesti suomalaiset kudontamallit ja laati niistä useita ohjekirjoja. Karelianismi-innostus tarttui myös Karttuseen ja hän teki 1930-luvulla tutkimusmatkoja Raja-Karjalaan ja Aunukseen. Kansanomainen kutomataito oli Laila Karttusen innoituksensa lähde etenkin 1940-luvulla, mutta hän kehitti aiheitaan myös abstraktion tasolle. Oman mallitoimiston suunnittelutöiden lisäksi Karttunen työskenteli mm. Fredrika Wetterhoffin Kotiteollisuusopiston taiteellisena johtajana ja piirustuksen opettajana sekä Suomen Käsityön Ystävien taiteellisena johtajana.